keskiviikkona, toukokuuta 31, 2006

Tänään on Viimeinen päivä

Olen yksin kotona viimeistä päivää. Vituttaa. Viimeistä siksi, että lapselta loppui koulu ja se jää kotiin kesälomaksi. Minä en saa olla enä kotona päivät yksin rauhassa tekemässä niitä asioita mitä en kenellekän myönnä. Katson pornoa ja masturboin, laiskottelen, chattaan, surffaan netissä ja kaikkea. Voi perkele. Onhan se kivaa joo että lapsella on lomaa, mutta vittu kun mun pää ei kestä.

perjantaina, toukokuuta 26, 2006

Toisten kakarat

Lupasin vahtia kaverin kakaroita. Meneehän ne oman jälkikasvun kanssa ihan ok tuossa. Mutta herran jestas että kuinka voi olla vittu typerä se mun kaveri, jotenkin naiivi, välillä ihan kuutamolla. Yksi sen kakaroista on jotenkin ihan kemppa. Ei osaa puhua kunnolla, enkä saa siis selvää siitä, vaikka on esikouluiässä. Kai se jotain terapiaa saa tai hoitoa, en mä tiedä, enkä kyllä kyselekkään. Paskaaks se mulle kuuluu loppujenlopuksi. Onneks oma jälkikasvu on tervettä geenistöä.

Koko lauma nukkuu tuolla onneks. Pitää varmaan kömpiä äijän viereen itsekin.

tiistaina, toukokuuta 23, 2006

Luulottelen vain

Heh, mieheni luulee että etsin töitä ja että olen ahkera kotona. Tosiasiassa en siivoa enkä jaksa etsiä töitä. Olen laiska ja luuseri. Pelaan koneella ja surffaan netissä. Katson pornoa. Irstasta, kiellettyä tabupornoa. Sellaista että en kerro kellekään. Onkohan tämä edes laillista.
Kun kuulen että mieheni tulee kotiin, aloitan kauhean siivoamisen ja olen muka "keskellä" urakkaa kun hän tulee kotiin. Tosiasiassa olen lorvinut taas päivän enkä ole edes ulkona käynyt. Perse leviää tuolissa.

lauantaina, toukokuuta 20, 2006

Aloitin tällaisen

Eikö olekin ihanan paska väri? Aito tunnelma.

Olen siis ikäkriisinen ja huono vaimo, väsynyt äiti, lihava, nalkutan ja märehdin vaikka sisimmässäni olen ihan kiva ja kultainen. En vain jaksa aina kaikkea. Avioliittohelvetti on käynnissä, rakkauden sijasta vuosien varrella on följyyn iskeytynyt joku vitun paska kumppanuus joka ei ole sitä huumaa ja ihanuutta enää.

Jälkikasvuakin siunaantui aikanaan, kaduttaahan se kun ei pääse miten vaan koska vaan mihin vaan ja ennenkaikkea ei vittu jaksa.

Tässä blogissa avaudun kursailematta, mitään säästämättä. Jos edes vähän sais höyryjä ulos.